Puolukka-valkosuklaa juustokakku

Lisätty 10.11.2013
Pääraaka-aine
Ruokalaji
Vaikeusaste
  • Esivalmisteluaika 40m
  • Valmistusaika: 1:20 h
  • Yhteensä: 2:0 h

En ollut koskaan vielä leiponut periamerikkalaista kermaisen täyteläistä juustokakkua. Tai en ihan leiponut sitä vieläkään. Minusta on aina mukava jollain tavalla ilmentää vuodenaikaa ruoka-annoksissa ja jälkiruoissa. Lisäksi juustokakkuun lisäämäni valkosuklaa kaipasi makuparikseen jotain kirpeää, joten lähimetsän syksyiset puolukat ropisivat juustomassan väliin tasapainottamaan juustotäytteen makeutta.

Puolukka-valkosuklaa juustokakku

200 g digestive-keksejä
100 g voita
600 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g ranskankermaa
3 luomumunaa
1,25 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
100 g valkosuklaata
3 rkl maizenaa
1-2 dl puolukoita

Päälle:

1 dl puolukoita
1 dl vadelmia

Rouhi keksit tasaiseksi muruksi. Lisää sulatettu voi ja sekoita keksimuruihin. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Paista 170° asteisessa uunissa noin viisi minuuttia.

Vatkaa pehmeä tuorejuusto ja ranskankerma kuohkeaksi. Lisää sokerit ja suola. Sekoita. Lisää tuorejuustomassaan kananmunat yksi kerrallaan sekä maizena. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja anna hiukan jäähtyä. Lisää täytteeseen lopuksi valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi.

Kaada puolet massasta keksipohjan päälle. Ripottele päälle puolukat. Kaada loppu tuorejuustotäyte päälle.

Paista 170° asteessa reilu tunti. Anna vetäytyä kylmässä seuraavaan päivään. Ripottele päälle puolukat ja vadelmat. Nauti kahvin kera ja tarjoa sankarille suurin pala.

Erityspiirteet: Avainsanat:, , ,

Kirsi kokkaa ja leipoo mutkatonta kasvisruokaa kotonaan ja ystävilleen. Erityisesti häntä kiinnostaa kausiruoka ja sen näkyvyys toreilla, marketeissa ja ruokapöydässä. Itsepoimittujen marjojen käyttö leivonnassa, kahvihetki ja niiden nauttiminen hyvässä seurassa tekevät päivästä kuin päivästä hippusen paremman. Lisäksi hän toivoo yhä useamman olevan ennakkoluulottomampia ja kokeilevan erilaisia kasviproteiineja lautasillaan. Enjoy!

Reseptin kommentit

Facebook kommentit

Lähetä kommentti sivuille