Linssisalaatti

Lisätty 20.10.2013
Pääraaka-aine
Ruokalaji
Vaikeusaste
  • Annokset: 4
  • Esivalmisteluaika 30m
  • Valmistusaika: 60m
  • Yhteensä: 1:30 h

Linssit ovat oivaa arkiruokaa niin lihattoman, vegaanisen tai muuten vaan tavallisen lokakuun viettäjille. Ne ovat edullisia, ravintorikkaita ja maukkaita. Tänään linssit putoilivat, paitsi lattialle, niin tähän juhlavaan salaattiin. Valmistin salaattia eräille syntymäpäiville. Valitsin salaatin pääainekseksi beluga-linssit, sillä ne muotonsa ja mustanpuhuvan ulkomuotonsa vuoksi tuovat mieleen kaviaarin. Vain parasta syntymäpäiväsankarille. Oodi linsseille. Jälleen kerran.

(Ohje on mukailtu Helsingin Sanomien ohjeesta.)

Linssisalaatti

(neljälle)

3 dl belugalinssejä
2 punasipulia
2 porkkanaa
1/2 vihreä paprika
1/2 keltainen paprika
1/2 kurkku
1 rasiallinen erivärisiä kirsikkatomaatteja
1 granaattiomena
1 ruukku rucolaa
3 rkl soijakastiketta
0,7 dl punaviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Huuhtele linssit ja keitä rapsakoiksi runsaassa vedessä noin 20 minuuttia. Valuta ja anna jäähtyä.

Hienonna punasipuli. Pilko paprikat pieniksi. Kuutioi kurkku. Halkaise kirsikkatomaatit. Kuori ja viipaloi porkkanat pieniksi lastuiksi. Halkaise granaattiomena ja kopauttele siemenet salaattiin. Säästä muutama koristeeksi.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Sekoita vihannekset ja linssit marinadiin. Anna maustua tunnin verran kylmässä. Mausta suolalla ja pippurilla. Koristele salaatti ennen tarjoilua rucolalla. Lisää salaatin huipulle muutama koristeellinen granaattiomenan siemen. Tarjoa kaikille enemmän tai vähemmän linssiluteille ja nauti.

Kirsi kokkaa ja leipoo mutkatonta kasvisruokaa kotonaan ja ystävilleen. Erityisesti häntä kiinnostaa kausiruoka ja sen näkyvyys toreilla, marketeissa ja ruokapöydässä. Itsepoimittujen marjojen käyttö leivonnassa, kahvihetki ja niiden nauttiminen hyvässä seurassa tekevät päivästä kuin päivästä hippusen paremman. Lisäksi hän toivoo yhä useamman olevan ennakkoluulottomampia ja kokeilevan erilaisia kasviproteiineja lautasillaan. Enjoy!

Reseptin kommentit

Facebook kommentit

Lähetä kommentti sivuille