Haukkaa hitaasti ja hartaudella

Lisätty: 26.03.2013 | Käyttäjältä: | 1 kommentti

slow_food-uusikyla_marjoTyössäni ravitsemusterapeuttina käyn nykyään painonhallintaryhmissä ja vastaanotoilla yhä enemmän läpi tietoiseen syömiseen (mindful eating) liittyviä seikkoja. Mielestäni Slow Food -ajattelulla ja tietoisella syömisellä on paljon yhteistä. Ruoan ja ruokailuhetkien arvostaminen ja kunnioittaminen on tärkeää niin pääkopan kuin kehon terveyden kannalta.

Mainio tapa tutusta Slow Food -liikkeen historiaan ja toimintaan niin maailmalla kuin meillä on paneutua Marjo Uusikylän Slow Food – Hyvää, puhdasta ja reilua ruokaa -teokseen (Info Plus 2012).

Kovin paljon en liikettä ennestään tuntenut, mutta sen verran tiesin, että liike on lähtöisin Italiasta. Siksi maksimoin lukunautinnon ottamalla kirjan mukaan Italian matkalle. Lomaviikolla kirjaa ei juuri tullut luettua, mutta paluumatkalla ahmin kirjan sivuja koneen kiidättessä minua kauemmas Italian herkuista. Suosittelen lukemaan kirjan ENNEN matkaa tai varautumaan siihen, että palattuaan alkaa suunnittella uutta, lähinnä syömiseen keskittyvää matkaa kulinarismin ja Slow Food -liikkeen kehtoon.

Eipä silti, kirja motivoi myös paneutumaan kotomaan perinne- ja paikallisherkkuihin. Savolaisena luin erityisellä ylpeydellä kalakukon saamasta kunnianosoituksesta, sillä se on ainoa suomalainen ruoka, joka on viety Makujen Arkkiin (Arc of Taste). Tämän tietopankin tehtävänä on tarkoitus säilyttää katoamisuhan alla olevien perinneherkkujen tiedot ja toisaalta parantaa niiden markkina-arvoa kaupan keskittymisen ja tehomaatalouden aikakaudella.

Mikään maku maailmassa ei tosiaan vastaa kalakukkoa. En ole sitä tosin itse tehnyt, mutta mieli tekisi testata. Pikkujouluissa tapasin kanssaheimolaiseni, kolmekymppisen kasvissyöjämiekkosen, joka kuulemma ähersi juureskukkoa tasaisin väliajoin kotiuunissa hautumaan ja intoili asiasta sen verran paljon (en usko, että pikkujoulutarjoiluilla oli edes osuutta asian), että pakkohan sen on hyvää olla! Toisaalta muikku ja ahven ovat kyllä herkullisia pitkään ruiskuoren alla hautuneena.

Kirjan loppuosassa on tietoja paikallisyhdistyksistä, joita Slow Food -liikeessä kutsutaan pöytäkunniksi. Uskon, että näissä pöytäkunnissa pääsee tutustumaan myös perinneherkkuihin paremmin.  Termi pöytäkunta on osuvasti valittu, sillä se on lämminhenkinen ja kuvastaa hyvin liikeen imagoa pitkään nautituista aterioista yhdessä muiden kanssa.

Kirja innoitti tutustumaan myös liikkeen nettisivuihin, jossa löytää mukavasti lisätietoa toiminnasta. Toisaalta koen, että itselleni kirja oli paras opas Slow Food -liikeen maailmaan. Pikaruokakulttuurin aikakausi saisi minunkin puolestani olla takanapäin.

Kirjan sanoma on yksinkertainen: herkullista, paikallista ruokaa kohtuudella, ympäristöä ja kanssaihmisiä (etenkin viljelijöitä) kunnioittaen.

Taidan kuulla pöytäkunnan kutsun: “Syömään!”

Leena on laillistettu ravitsemusterapeutti, joka tasapainoilee ravitsevan, ekologisen ja eettisen ruoan sekä erilaisten ruokavalioiden maailmoissa. Leena haaveilee perustavansa joskus lähiruokaa ja lähioluita tarjoavan panimoravintolan. Minne maailmassa, se on vielä auki. Leenan FODMAP-blogi löytyy hänen kotisivuiltaan leenaputkonen.fi/fodmap/fodmap-blogi/

Facebook kommentit

Lähetä kommentti sivuille